Gabriel Niilonpoika Enqvistin jälkeläiset ry
Sukujuuria vuosisatojen takaa
Sukutapaaminen Helsingissä
M/S Monikalla 19.5.2018
Heljä Järnefelt
Johan Konstantin Lindstedt – värikäs persoona
Olemme näissä sukutapaamisissa kuulleet monista eritavoin kiinnostavista henkilöistä.
Suvusta löytyy niin aatelisia kuin tavallisia arjen sankareita, merkittäviä kohtaloita kaikki.
Koska tapaamispaikkamme on nyt Helsinki, niin kerron teille eräästä täällä asuneesta
sukulaisestamme Johan Konstantin Lindstedtistä. Ehkä tunnistatte itsessänne joitakin
samoja luonteenpiirteitä, kunhan kuulette tarinan. Tietoni perustuvat lähinnä Jan Strangin
kirjaan Antikvariaateillakin on kohtalonsa. Sain kopionipun kirjasta jo kymmenisen vuotta
sitten Eeva Silanderilta.
Sukujuuret Passin talossa
J.K., niin kuin häntä myös kutsuttiin, kuului ns. vihreään sukuhaaraan eli Marian
jälkeläisiin. Hänen isoäitinsä oli Karjalohjan Passin emäntä Eva Christina, joka oli omaa
sukua Heerman. Pari vuotta sitten kerroinkin, että hän jäi nuorena leskeksi kahden lapsen
kanssa. Hän meni uusiin naimisiin Carl Gustafin kanssa jolloin sukunimi Enqvist vaihtui
Eriksoniksi. Tästä liitosta syntyi tytär Matilda. Hän meni sitten aikanaan naimisiin
lohjalaisen puuseppämestarin Johan Lindstedtin kanssa. Heille syntyi 21.5.1864
poikalapsi, joka kastettiin Johan Konstantiniksi. Tuolloin vanhemmat ehkä asuivat jo
Lohjalla, mutta synnyinpaikakseen J.K. aina kirjoitti Karjalohja. Myös Vihdissä ehdittiin
asua ennen kun muutettiin Helsinkiin pojan ollessa kymmenvuotias. Isällä oli täällä
puusepänliike.
Helsinkiläisnuori
Neljätoistavuotiaana hän aloitti opinnot Helsingin Suomalaisessa alkeisopistossa, jonka
seuraaja nykyisin tunnetaan Norssina. Voimistelu oli kiinnostavin oppiaine. Jo kahden
vuoden opintojen jälkeen hän erosi koulusta. Matrikkelitiedoissaan hän ilmoittaa sen
jälkeen ryhtyneensä käymään ”elämänkoulua”.
Urheiluharrastus tuntuu poltelleen kuumeisesti. Hän on itse kertonut: ” Ei ollut
harjoittelupaikaksi sopivaa muuta kuin Esplanadi. Lähdin sinne juoksemaan. Joka kerran
sain kilpatovereiksi joukon poliiseja, mutta aina minä heidät voitin. Esplanadilla kuulemma
ei saanut harjoitella juoksua.”
Kun ei kerran koulunkäynti maistunut, piti mennä töihin. Lindstedt pääsi
kirjakauppaharjoittelijaksi C. F. Wikströmin kirjakauppaan, joka oli Akateemisen
kirjakaupan edeltäjä. Hän on myöhemmin kertonut, että työpäivä alkoi 7.30 aamulla ja
päättyi kello 8 illalla. Sen jälkeen liikettä pidettiin usein auki vielä isännän vieraille tunnin
verran. Työpäivät olivat melko pitkiä nuorelle miehelle. Hiukan hänen teksteissä on
havaittavissa pientä kyllästymistä. Kolme vuotta hän kuitenkin sinnitteli tehtävässä.
Elämää Pietarissa
Pääkaupunkiin Pietariin teki mieli. Vaikka ammattioppi pääkaupungissa oli silloin
harvinaista tavallisille ihmisille, hän pääsi töihin Anton Lindebergin suomalais-
ruotsalaiseen kirjakauppaan vuonna 1884. Siellä hän eteni muutamassa vuodessa
kirjakaupanhoitajaksi. Myös urheilun harrastamiseen pääkaupunki tarjosi erinomaiset
mahdollisuudet. Kilpailulajeja oli tarjolla runsain mitoin. Hän harrasti mm. painia ja soutua,
voitti vuonna 1888 Pietarissa pidetyt hiihtokilpailut ja luistelukilpailut sekä Moskovassa
pidetyt pyöräilykilpailut. Voimistelukin tuntuu olleen yhä tärkeällä sijalla. Urheilulehti Uljas
kertoi melko uskaliaan jutun: ”Siitä ei ole pitkä aika, kun hän kiipesi Iisakin kirkon kuvun
päälle ja alkoi voimistella käsipuilla käyden niitten päällä ja vatkaillen aivan kuin
voimistelutrapetsilla.” Venäjän paras atleetti -titteli oli komea tunnustus, jonka hän sai
todellisista näytöistä kilpailuissa.
Reservipalveluksen J.K. suoritti Tuusulassa. Sinä aikana hän osallistui jonkinlaiseen
pyöräilykilpailuun ja meinasi myöhästyä junasta. Rohkeasti hän kuitenkin heitti pyöränsä
laiturille ja juoksi jo vauhdissa olevan junan kiinni ja hyppäsi kyytiin.
Arvostettu urheilija
Johan Konstantin palasi Helsinkiin 1891. Urheiluharrastus jatkui edelleen monipuolisena.
Hän souti, pelasi jalkapalloa, kilpapyöräili. Hän osallistui lähes kaikkiin lajeihin, aina
painonnostoa ja nyrkkeilyä myöten. Voitto tuli Tukholman kansainvälisissä
luistelukilpailujen ikämiesten sarjassa Tukholmassa vuonna 1915, jolloin hän oli jo 51-
vuotias. Iän myötä hän siirtyi enenemässä määrin urheilun johtotehtäviin. Vuonna 1926
vietettiin SVUL:n 20-vuotisjuhlia. Kunniajäsenenä Lindstedt osallistui sekä juhlaistuntoon
että juhlailtamiin.
Avioliitto Maria Fazerin kanssa
Pietarissa oli toinenkin helsinkiläinen ”työharjoittelussa”. Nuori Karl Fazer oli siellä
sokerileipurin opissa. Urheilu yhdisti nuoriamiehiä. Se yhdisti enemmänkin, Johan
Konstantin Lindstedt vihittiin vuonna 1893 Fazerin sisaren Marian kanssa. Tuolloin asuttiin
jo taas Helsingissä ja kumpikin nuorimies oli perustanut oman liikkeen. Lindstedtin
Antikvaarinen kirjakauppa avasi ovensa elokuun ensimmäisenä vuonna 1891. Aluksi
kauppa sijaitsi Länsi Henrikinkatu 8:ssa. Nykyisin osoite on Mannerheimintie 4, lähellä
Erottajaa, Ruotsalaista teatteria vastapäätä, jossa nyt on uudehko talo. Talossa sijaitsee
esim. Clas Ohlsonin tavaratalo.
Menestystä antikvaarina
Lindstedtin liikeidea perustui kirjojen edulliseen hintaan. Hän oli luonut Pietarissa hyvät
suhteet sikäläisiin kauppiaisiin ja hyödynsi hankinnoissaan niitä. Kilpailijat olivat kateellisia.
Sanottiin, että liikkeellä oli vilkkaita suhteita ulkomaihin, erityisesti Venäjään, josta käsin
moni kalleus joutui Lindstedtin haltuun, useasti mitä ihmeellisimmällä tavalla. Toiminta oli
laajaa. Vuonna 1900 myynnissä kerrottiin olleen jopa 300 000 nidettä, osa vanhaa osa
uutta.
Tarina kertoo eräästä kaupanteosta näin: kirjan hinta oli 20 markkaa 50 penniä. Asiakas
piti hintaa liian kovana ja poistui hieman närkästyneenä. Asia jäi kuitenkin kaivelemaan ja
hän palasi parin päivän päästä ostaakseen kirjan. Hintapa oli tällä välin jo noussut
30markkaan 50 penniin. No eihän asiakas ostanut. Katui kuitenkin ja palasi muutaman
päivän kuluttua. Hinta oli taas noussut, nyt 40 markkaa 50 penniä. Asiakas oli jo kypsynyt
ja osti kirjan. Hän kysyi, miksi ihmeessä kirjan hinnassa oli aina tuo 50 penniä. Siihen
kauppias vastasi, että tuo 50 penniä on minun oma ostohintani.
Vuonna 1903 liike muutti Aleksanterinkatu 15:een. Nykyisinkin paikalla on vanha talo,
jonka alakerrassa on esim. hieno kenkäkauppa Zio. Kolmen vuoden kuluttua hän siirsi
liikkeen osoitteeseen Pohjoisesplanadi 31 ns. Catanin taloon Kämpin viereen. Talossa
sijaitsee nykyisin Marimekon liike. Kuvauksen mukaan: ”Lindstedtin myymälä oli tilava
entinen yksityisasunto, eteisestä tultiin suuri-ikkunaiseen salihuoneeseen, jonka keskellä
myyntipöytä sijaitsi, viereiset huoneet olivat täynnä varastoja. Välttämätön tuoksu kuului
asiaan. Myös kirjoissa oli varmaan puisesta paperista lähtevä hajunsa…”.
Lindstedt toimi myös kirjojen kustantajana. Mukana oli niin lakitiedettä kuin laajoille piireille
tarkoitettua luettavaa, kuten Uni- ja ennustuskirja, Rakkauden tulkki eli suuri kirjekaavio,
Siitinelo ja avioliitto, joka sisälsi aikansa sukupuolivalistusta. Myynnissä oli myös oppi- ja
sanakirjoja eli tulkkeja. Kirjoittipa kirjakauppias itsekin kirjoja, kuten Ny svensk-finsk tolk ja
toisin päin Uusi suomalais-ruotsalainen tulkki. Niitä arvostettiin suorastaan alansa
klassikkona.
Taide- ja antiikkikauppias
Kirjakauppansa Lindstedt myi ilmeisesti vuonna 1919. Silloin 55-vuotias sukulaisemme
siirtyi enemmän taide- ja antiikkikaupan alueelle. Tarina vuodelta 1927 kertoo seuraavaa:
Kaikennäköisten kirstujen ja piironkien ja hyllyjen, veistosten, posliini- ja lasitavaroiden
kulta- ja hopeaesineiden, kellojen ja erittäinkin taulujen keskellä olevilla kaposilla kujilla tuli
vastaan itse Joh. K. Lindstedt. Pieni matala mies, jonka silmät ovat yhäti kirkkaat ja tuimat,
vaikka onkin jo runsaasti 60 vuotta vanha.
Sukulaisemme vaikuttaa olleen taipuva myös kepposiin. Kun asiakas astui liikkeeseen ja
tervehti kädenpuristuksella, alkoikin melkoinen voimien mittely. Lindstedt puristi
kovaotteisesti niin kauan kunnes tulija pyysi armoa. Hänellä oli tapana kysyä: ”Jokos
sulaa?” Jos armoa ei pyydetty, kauppias muutti äkisti vasempaan käteen ja pusersi sillä.
Usein rituaalin keskeytti kaupanhoitaja, joka pelkäsi arvokkaiden tavaroiden särkyvän.
Kaupantekoa siirryttiin jatkamaan Fazerin kahvilaan sulassa sovussa.
Hän oli menestynyt liiketoiminnallaan taloudellisesti ilmeisen hyvin. Asuntona hänellä oli
huvila Helsingin Kaivopuistossa. Se oli kallista aluetta jo silloin. Eteisessä oli useita
suurikokoisia kuvia Lindstedtistä urheilumitalit rinnuksilla. Heillä oli myös ruotsia ja
espanjaa puhuva papukaija.
Merkittävä mesenaatti
Hän toimi merkittävänä mesenaattina tai sponsorina Suomen varhaisurheilulle, rakennutti
urheilulaitoksia, kustansi urheilijoiden matkoja ja lahjoitti palkintoja. Lindstedt oli todella
monipuolinen, tarmokas ja tulinen mies. Hänellä oli monta lempinimeä, kuten Kraku,
Jukka, Kurre. Alkukesästä 1913 pidettiin painimestaruuskisat Budapestissa. Kraku oli
siellä joukkueen valmentajana ja johtajana. Hänen mielestään suomalaisia kohdeltiin
väärin. Silloin hän komensi panemaan pillit pussiin ja lähdettäisiin kotiin, vaikka kisat olivat
kesken. Näin tehtiinkin, maksoihan hän kilpailijoiden kaikki kulut. Hänen sanotaan olleen
hyväsydäminen ja vahvasti oikeamielinen. Hän toimi myös taiteen mesenaattina ja
maalautti mm. Helsinki-aiheisia akvarelleja, jotka ovat nyt kaupunginmuseon kokoelmissa.
Kaiken kukkuraksi hän perusti elokuvateatteri Ihmeitten maailman Keskuskadulle vuonna
1905. Karjalohjan pienelle kirjastolle hän lahjoitti satoja kirjoja, ensin vuonna 1897 ja
vuonna 1928 testamenttilahjoituksena.
Taidekauppias Lindstedt kävi usein Fazerin kahvilassa ja myös taidekahvila Brondalla. Jos
haluatte lukea lisää muutaman hauskan tarinan hänestä, niin niitä löytyy Vilho Nenosen
vanhasta kirjasta Tavattiin Brondalla.
Pieni muistelma
Johan Konstantin Lindstedt kuoli äkillisesti 16.8.1927 sydänkohtaukseen. Hänet on
haudattu Helsingin Hietaniemeen Fazerien sukuhautaan. Pariskunnalla ei ollut lapsia.
Rouvaa nimitettiin Mariksi. Isoäitini Helmi kertoi useaan otteeseen, kuinka hauskaa oli tulla
Helsinkiin, jossa Mari oli vastassa. Yhdessä mentiin Fazerin kahvilaan, jossa sai kuumaa
kaakaota ja kermavaahtoa. Se oli hänen sen aikaisen elämänsä huippuhetkiä.
Tämä esitykseni on esimerkki siitä, miten pitkälle lasten ja nuorten huomioon ottaminen voi
kantaa. Jos näitä kahvilaretkiä ei olisi ollut, tuskin olisin osannut kiinnostua tuosta
sukumme värikkäästä persoonasta.
